keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ei tuu kevättä

On meinaan tänäänkin ollut niin kylmä päivä että alkaa jo usko hiipumaan kevään suhteen. Ja sataa vaan lisää lunta???!!! Siis pois kaikki lumet heti ja vihreetä kehiin. Ikkunasta kun katsoo niin jo vain on komia päivä mutta pihalla käy sellainen viuhu että tukka lähtee päästä, huoh! Muistan yhdenkin kevään kun pääsiäisenä oli jo 20 astetta lämmintä, tänä vuonna ei ihan taideta siihen päästä... Tosin tuona vuonna pääsiäinen saattoi olla myöhemmin kuin nyt mutta kuitenkin. Oon kurkkuani myöten täynnä talvee jo!!!

Kuvailin vierashuonetta aikani ollessa, tätä remppailtiin viime kesänä. Ikean sohvasänky löytyi Huutiksesta 70 eurolla, siitä puuttui kyllä melko paljon oleellisia osia joita sitten onneksi sain tilaamalla Hokolasta. Ilmankos oli halpa. :) 























Klaffilipaston ostin työkaverilta pilkkahintaan, oli mäntypuinen. Tätä silloin kauniina pääsiäisenä hioin ja  maalailin ulkona. Maalikin kuivui silmissä ku oli niin kuuma että. Tykkään tästä tosi paljon, kiitos vaan tosi paljon Ninni. <3

 Tälläsin lipastoon vielä tällaiset kivat kuvat jotka sain Bikkeltä.
Toinen työkaveri kun on kova neulomaan niin teki mulle ensin mekon ja siitä sain idean et josko hän tekis vielä sulhasenkin, käytettiin näitä tyttären häissä. Ovat tosi kivat! Nyt ne killuvat Ikean seinävalaisimissa koristeena. 
Pärekoppa on  löytö Mäntsälän Osto- ja Myyntiliikkeestä, maalasin sen valkoiseksi ja siinä on pikkumussun lelut säilössä.
Tää Porin Matti oli ennen kirkkaan punainen(???!!!), mutta maalasin senkin miljööseen sopivamman väriseksi. Olkkarissa on toinen Matti (ruskea), se saa uuden värin päällensä tulevana kesänä.

Siskon tekemät sydämet. Tykkään!

Näpräsin tällaisen kännykkäpussin kun aloin sääliin Lumian kosketusnäyttöä ettei vaan naarmuunnu ku kassin pohjalla pyörii.
Ihan mahtavasti taas rajattu tuo kuva mutta se on vissiin jo ilmennyt etten oo a) mestarikuvaaja b) sinut kuvankäsittelyn kanssa....Ehkä vanha koira vielä oppii uusia temppuja..?

Tähän loppuun vielä kollaasi meitin ronteista.




















Kissatkin oottaa jo lämpimiä ilmoja että tarkenis pihallakin paremmin. Ulkoilevat kyllä joka päivä mutta ei aina niin kauheesti höntsitä kylmällä pihalle lähtee. 

14 kommenttia:

  1. Hah, laiskat kattimatit ;) Kyllä mää vaan viuhdon lähes joka päivä pihalla poijjaan kanssa, tarkenee siellä kun pistää tarpeeks vaatetta... ;)

    VastaaPoista
  2. Pitäsköhän ommella kateille talvitakit ja töppöset nii ei tulis vilu? Joo vaatetta päälle vaan ni tarkenee. Pienikin vaan tuuleen ja tuiskuun, no kai se vaunuissa sentään sulana pysyy. ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihanat katit! :) Ja hienon kollaasinkin oot niistä saanu aikaiseks, oon ylpee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Tietäsippä kuinka kauan tahin ton kollaasin kans... Meinas mennä hermot sataan kertaan. :D Mutta joo, sainpas vaan tehtyä. Jonkun jatkokurssin voisit pitää ku nähdään...

      Poista
  4. Juuh, kevättä odotellan täälläkin..hitaasti mutta varmasti;) Ihania kuvia ja erittäin kaunis vierashuone! Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Huomenna onkin jo torstai, toivoa täynnä. :D Onneks viikot kuluu nopeesti, ainakin mun mielestä on aina perjantai. Samoin mukavaa loppuviikkoa, koitetaan pysyä sulana, hrrrrrr!

      Poista
  5. Ei tuu ei! Mutta onneks meillä on muuten lämmin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, klapia pesään vaan niin pysytään sulilla! :-)

      Poista
  6. Heissan. Meillä on edessä kesällä mökkimme Porin Matin maalaus:) Kiva, saan varmaan sulta vinkit maaleihin. Tuo teidän näyttää tosi kauniilta, meidän on vihreä tällä hetkellä..Mukavaa viikonloppua sinnepäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vinkit irtoo kyllä. Tykkään kans lopputuloksesta. Samoin aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  7. Mulla on meikkipussukka samalaisella kuvalla. En raaski edes käyttää sitä ku se o niin hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mietin kans et meikkipussukka pitäis tehdä. Tosin se kyl ehkä jäis koristeeks ku en malttais käyttää ku tahreentuis kuitenkin.

      Poista
  8. Hei. MInkälaisella maalilla maalasit Porin Matin? Itsellä sama homma edessä ja kauhean ristiriitaista tietoa löytyy noista sopivista maaleista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin Tikkurilan Maalinjalta mitä suosittelisivat. :D Ensin pesin pinnat Maalipesulla, jonka jälkeen hioin pinnat himmeiksi. Pohjamaalasin Otexilla ja sitten maalasin sävytetyllä Empirellä pari kerrosta. Maalilinjalta neuvoivat vielä että anna maalipintojen kuivua useampi viikko ennen uunin lämmittämistä ja lämmitä uuni ensimmäisillä kerroilla pienellä lämmöllä. Ensimmäisillä lämmityskerroilla haju voi olla tuntuva, mutta muutaman kerran jälkeen se lakkaa. Meillä ei oo Matissa ollut valkeeta, ainoastaan sähkö päällä öisin muutaman tunnin ajastimella. Vähän se kärys ekoilla kerroilla mutta ei tosiaan sitten sen enempää. Tuskin käryää montaa lämmityskertaa vaikka siinä valkeekin olis.

      Tuli tosi kiva, tykkään. :) Toinen Matti tarttis maalata tosiaan kans mutta jos sitten ens kesänä olis aikaa siihen...

      Poista