keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Aurinkoinen kesäpäivä Villa Lillassa ja Olgan Puodissa

Pitkästä aikaa saan tännekin jotain raapustettua... Mihin lie aika mennyt, ei vaan ole saanut aikaan mitään postausta mistään. Toisten blogien lukemisen kanssakin on vähän niin ja näin, lukaisen nopsaan ja kommentointikin jää johonkin... Surkeaa velttoilua...

Loma jatkuu vielä, ei tässä mitään ihmeellistä oo tehty tänä kesänä. Ihan kiva olla hiukan velttoillenkin, kaksi kesää tässä onkin olleet varsin työntäyteiset. Vanhempi lapsenlapsi oli hoidossa useamman päivän ja pienempi mussukin yhden päivän ja yön. Oli tosi mukavaa vaikka sää nyt oli mitä mitä on ollut koko loman ajan, vähän väliä sataa... Pikkasen remonttiakin sentään on tehty, mm. sisäänkäynnin viimeistely on tekeillä, siitä lisää myöhemmin.

Viime lauantaina käväisin Bikken kanssa Pepin ihanassa Lillassa meitin Tallinnan reisuun osallistuneen blogiremmin tapaamisessa. Paikalla olivat meidän lisäksi Taina, Micu ja Netta. Ensin kuitenkin poikettiin mennessä ihanaisella Olgalla. Eipä tästä puodista ole tullut koskaan poistuttua tyhjin käsin ja kun oli mahtavat tarjoukset meneillään niin taashan sitä jäi muutama ihanuus näppisiin...
Tähän Creamin mekkoon ihastuin heti. Väri on suloinen vaalea petrooli. Mukaan lähti myös mätsäävä Creamin huivi sekä Masain rintaneula.
Huivi toimii myös illan viiletessä pienenä lämmikkeenä. Tosin näihin nykyisiin iltoihin ei ihan mikään ohut huivi riitäkään... Elän siis toivossa että ensi kesänä hellettä piisaa. 
Ja sitten tämä ihana Marc Laugen ohut pellavamekko, no pakkohan se oli kotiuttaa.
Tässä on kivat taskutkin.
Ja samainen huivi toimii tämänkin mekon kanssa. 



Kiitokset Olgalle jälleen kerran. Jospa näitä jossain joskus tarkenisi käyttää... 

Pepillä ihasteltiin emännän puutarhaa, mitä se nainen mahtaa kasveilleen lorautella kun rehottavat ihan toiseen malliin kuin meikäläisen surkeat korret. 


Ihania yksityiskohtia piha pullollaan.
Lippakioskissa kelpasi istuskella.
Maailmaa siinä porukalla paranneltiin ja herkuteltiin, sääkin suosi meitä ja koko päivä oli aurinkoinen. Kuin tilattuna! Kiitos Pepi kutsusta.


Ensi viikon helteitä odotellessa... Näinköhän tässä vielä saisi matot pestyä tälle kesälle....?

14 kommenttia:

  1. Hitto, mä sovittelin tuota Marc Laugea sinisenä, mutta multa puuttui vähän tuosta yläosasta täytettä että olis näyttänyt kivalta.. ylläri. ;D Mutta ihania löytöjä olet tehnyt!
    Ja kiitos kivasta seurasta kivassa Pepilässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo paljoo täytettä mullakaan mutta vetäisen mekon silti päälle kunhan tarkenee. :)

      Oli kiva päivä, kiitos itelles seurasta ♥

      Poista
  2. Ihania mekkoja ja huivi!
    Ja kylläpä tuolla emännällä vain nuo kukat kukkivatkin...

    Mukavia lomapäiviä Mervi<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat löydöt tuli taas tehtyä, Olgalla ei koskaan pety. :)

      Poista
  3. Minun on pitänyt tuolla Olgan puodissa poiketa monestikin, mutta aina olen jotenkin sen jättänyt tekemättä, nyt täytyy mennä niin ihania juttuja olet sieltä löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kuule, paas poiketen. Varmaan löydät jotain kivaa. :)

      Poista
  4. Kauniit mekot ❤️ Ensi viikolla pitäisi jo vihdoin helteet saapua joten toivottavasti sitten olisi mekkokelit :) Nyt on kesä mennyt villasukat ja villatakki päällä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hiukan ilmat lämpenee ainakin. Että tarkenis tosiaan ilman villasukkia...

      Poista
  5. Moikka sulle ja ompa kiva kuulla pitkästä aikaa sinusta <3 Ihania vaatteita oot löytänny ja herkulliselta näytti teidän puutarha bileet :) Oikein mukavaa Elokuuta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteet on kyllä ihanat, ilmoja odotellessa... :)

      Samoin kivaa elokuuta! ♥

      Poista
  6. Ihanat löydöt Olgalta! Ja tu light petrol sopii sinulle kuin nakutettu :)) Olipas meillä muksaa taas!! Jatketaan samaan malliin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät oli löydöt, onneks koukattiin Olgan kautta! :) Ihanan värinen tuo mekko, onneks viime metreillä bongasin sen. Jatketaan vaan samalla mukavalla linjalla. :)

      Poista