sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Juhlien jälkeen...

Juhlat on sit juhlittuna. Tyttären valmistujaisjuhlaa vietettiin meillä lauantaina, likka tosin valmistui jo huhtikuussa, mutta ku sillon on niin kylmä järkätä mitään ulkoilmajuhlia, niin siirrettiin juhlat suosiolla kesäkuulle. Ja kävipäs ihan järjetön munkki! Perjantaina oli todella kylmä, sunnuntaina satoi ja oli vielä kylmempi. Mutta lauantai siinä välissä: aurinko paistoi ja oli tosi ihanan lämmin ilma. Tarjennuttiin hyvin ulkona teltassa. Täydellistä!!

Tarjottavat laitettiin terassille noutopöytään.
Ja juomat mahtui kivasti juuri tuunatulle apupöydälle.
Juhlakalun kans haettiin lupiineja maitonkkiin koristeeksi.
Herkkä pioni.
Telttaan sovittiin mukavasti istumaan koko sakki, jäi vielä tilaakin. Ostettiin toi teltta Jyskistä muutama vuosi sitten, siinä on vietetty monet bileet. Tuolit ja penkit ovat miehen ja hänen veljensä tekemät. Ovat kätevät ku ne saa purettua ja mahtuvat pinottuna peräkärryyn jos tarvii vaikka liisata johonkin muualle ku tämän tontin bileisiin.
Lapset miehineen riehuivat hullun lailla talossa ja puutarhassa, laittoivat paikat tosi hienoon kuntoon ja väänsivät ihanat tarjottavat. Suurkiitos siitä heille kaikille!!! <3 Ennen juhlia on kaikki apuvoimat tarpeen, kaikille riittää kyl tekemistä...

Osa vieraista jäi vielä hiukan pidemmäksi aikaa ja käytiin eilen illalla vielä kotiseutukierroksella parilla lintutornilla. Oli tosi mukava iltalenkki pitkospuilla.
Nyt on taas talo hiljainen ku kaikki ovat lähteneet. Juhlat oli mukavat, toivottavasti kaikki viihtyivät. Kiitos kaikille mukana olleille kun teitte juhlapäivästä mukavan!

Avara luonto kotonamme jatkuu... "Vauvat" ovat kuoriutuneet ja ovat nälkäisiä. Tän kuvan nappasin taas tikapuilla killuen.
Pesä on saunan tuuletusluukun ikkunalaudalla, siihen näkee mukavasti lauteilta. Istuskelin tänäänkin pitkän aikaa saunassa pää tuuletusluukussa ja seurasin kuinka vanhemmat vuoronperään toivat nokassaan evästä poikasille. Ruokalistalla näkyi olevan kärpäsiä, muurahaisia ja jotain pieniä matoja. Linnut eivät häiriinny katsojista, kun ikkunassa oleva hyttysverkko ja ritilä varmaan hiukan estää meikäläisten näkymisen heille päin. Kiva seurailla kesän mittaan miten poikaset kasvaa ja miten alkaa lentoharjoitukset sujuun.  

Maanantai huomenna ja töihin taas. Tiedossa olis muutto uusiin tiloihin, kivaa!

Aurinkoista juhannussäätäkin on luvattu, huisia! Vaikka ei kyl oo mitään suunnitelmia jussiks mut silti olis ihan kiva et olis lämmin. Tarkenis kotona grillailla... 

Mukavaa viikkoa teille kaikille!

22 kommenttia:

  1. Kyllä me viihdyttiin tosi hyvin, oli ihanat juhlat :)Terv. sisko ja sen perhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivakiva! :) Hienoo ku lähditte koko sakki.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Herkkuja oli monenmoista, nam tosiaan! :)

      Poista
  3. Kiitos ihanista juhlista <3!

    tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ku lähditte ajelemaan tänne asti. :)

      Poista
  4. Tuo linnunpoikasten seuraaminen onkin mukavaa puuhaa, itse katselen lähi"metsässä" käpytikan pesäkolosta kurkkivia poikasia ja aikamoinen mekkala sieltä puusa kuuluukin , kun he siellä ruokaa huutaa. t;raija-rouva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hauska seurailla linnunpoikasia, ei oo ennen ollutkaan pesää näin lähellä. :)

      Poista
  5. Käyppäs tsiikaamassa blogiani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpäs kävin ja ooh!! Ihanaa, voitin! :) Kiitos kiitos kiitos!

      Poista
  6. Hyvä idea tuo juhlateltta ja noi pinottavat penkit ym. ihana tuo pullo, ootko itte värkännyt sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ite näpersin pullon. Uhrauduin juomaan mustikkasiiderin ku myytiin kivassa pitkäkaulaisessa pullossa... Ihan vaan sen takia et san tuunata sen, khröms... ;)

      Poista
  7. kiitos juhlista, niin nättiä ja hyvää!
    lähtekääs autoajelulle tänne keski-suomehen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itellene, oli ihanaa ku kävitte. :) Ei mitään tiä vaikka lähettäiskin!

      Poista
  8. Juhulissa aina oma hommasa mutta tuottavat kyllä suurta mielihyvvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän niissä on aina hommaa mut kyl ne nii kivoja vaan on ku saa porukkaa koolle. :)

      Poista
  9. Wau, onpas olleet komeet kemut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkäsin kemuista kans. :-) Ulkoilmajuhlat on kivoja ku ei tarvi olla ku sillit suolassa sisällä ahtautuneena. Kun noi tilat on kuitenkin rajalliset.

      Poista
  10. Voi miten ihanaa on varmasti saada seurata tirpusten kasvua :) Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toi luonto ja kasvun ihmeet vaan niin ihania. :-) Samoin mukavaa juhannusta!

      Poista
  11. Oi kesäjuhlat on niin ihania, jos vielä hyvät ilmat sattuu kohdille.
    Ihanaa juhannuksen aikaa sinulle! ps.laitoin sulle juuri postia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä ulkoilmajuhlissa on sitä jotain ihanaa hohtoa. :-) Tosin ei sillon ku sataa... Kiitos meilistä, oli oikein mukava viesti.

      Poista