maanantai 26. lokakuuta 2015

Ihanan lauantain jatkoa...

Jatkoa edelliseen kirjoitukseen... Suklaapuodilla venähti hiukan pitkäksi kun tehtiin vielä ostoksia pitkällisen ja hartaan mietinnän päätteeksi... niinpä matkamme jatkui aikataulua kiinni kuroen varsin vauhdikkaasti Tullintorille ja siellä Dekoro/Kaarnalaivaan. 
Puoti oli täynnänsä kaikkia ihania juttuja! Ja meille oli varattu pikku naposteltavaakin, ihanaisia Nicolas Vahén hilloja & pestoja kera patonkien ja juustojen. Nams! Kuvaa en tietenkään tajunnut niistä ottaa, mutta uskonette että hyviä olivat. Tässä hiukan puodin tarjontaa:

  Kaarnalaiva muuttikin juuri käytävän toiselle puolelle ja samalla nimikin muuttui Gideksi (Gift & Decor). Viralliset avajaiset puodilla ovat 2.11. Menkäähän käymään jos olette hoodeilla. Mikäli et pääse paikan päälle, ei hätää, myös verkkokauppa palvelee. Suurkiitos Outi tarjoiluista ja hienoa että saimme tulla vierailulle.

Jaahas, sitten riennettiinkin jo seuraavaan paikkaan eli Hyvän Tuulen Puotiin. Taasen meitä hemmoteltiin herkuilla macaronsien ja skumpan muodossa, uu!! 

Kiitos Piia kun otit meidät vastaan! Oli kiva käydä.

 Myös Hyvän Tuulen Puodilla on verkkosivut, klik.  

Seuraavaksi singahdettiin lähellä olevaan Armas Kuppilaan. Olin luulossa että nautimme pikkusuolaiset ja kaffeet mutta vielä mitä!! Meille olikin varattuna kunnon brunssit! Ooh!!! Toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja kannettiin pöytään. Ja siis miten en ollut edes tietoinen että Tampereelta löytyy tällainen helmi??? 

Ensin saatiin maistella herkullista smoothieta. Tää oli todella hyvää ja raikasta.
Ja sitten alkoi pöytään kulkeutua lisää herkkuja...
Olin aivan ähkyssä kun poistuttiin kuppilasta... Olisi pitänyt olla enemmän aikaa nautiskella mutta koska aikataulu oli jo muutenkin ihan kuralla ja seuraavaan paikkaan piti siirtyä joten pakkohan tuolta oli lähteä vaikkei olisi halunnut... 
 
Kiitos Armas Kuppilan ihanalle henkilökunnalle että otitte meidät niin ruhtinaallisin tarjottavien kera vastaan. Tänne poikkean kyllä uudelleen!
 
Osa porukasta jatkoi matkaa kävellen Live with me -puotiin ja osa käveli hakemaan autot Tullintorin parkista. Laukontorilla kerättiin porukat jälleen kasaan ja sitten sen tuhatta ryydloikkaa tuttuun Olgan Puotiin Lielahteen. Olga piti meille jälleen kivan esittelyn uusista tuulista jonka jälkeen saimme shoppailla. Tavoistani poiketen en ostanutkaan tällä kertaa pitsimekkoja vaan (kerrankin) käytännöllisenä henkilönä ihanat Soyaconceptin mustat strech-housut. Kuvaa ei nyt tähän hätään ole, en taas vaan tajunnut kuvata...
Olgan esittelemät pitsimekot kyllä puhuttelevat edelleen vahvasti...

Suuret kiitokset jälleen Olgalle meidän vastaanottamisesta ja kestitsemisestä.

Olgalta matkamme jatkui vielä pizzojen ääreen Tiinan kotiin. Olipas kiva käydä kylässä, mukavampi pizzoja onkin syödä jonkun kotona kuin ravintolassa. Kiitos Tiinalle kun huolit tämän sortin sakin kotiisi. Likkakin löysi tiensä pizzojen ääreen ja sai evästä oman reissunsa päätteeksi. Ja minä ihastuin tähän söpöläiseen.

 


Olihan hieno lauantai! Nää tapaamiset on vaan niin kivoja henkireikiä. Tällä sakilla on aina mukava lähteä mihin vaan. Saas nähdä mitä seuraavaksi keksitään...
 

tiistai 20. lokakuuta 2015

Sekaisin suklaasta Dammenbergillä

Viime viikon lauantaina meitin tuttu bloggarijoukko kokoontui jälleen Tampereella. Bikken kans lähdettiin jo aamusella ajeleen koska kauas on pitkä matka. Mukana oli myös meidän likka, joka oli vähän aikaa meitin matkassa ja hävisi sitten omille teilleen (ei kestänyt meitä kauempaa?!!). No mutta matkalla piti heti melkein ensi töikseen pysähtyä upeaa maisemaa ihaileen. Kuvahan siitä piti saada! 
Tässä sitä on kuulkaas oikeaa maalaismaisemaa aidoimmillaan! 

Matkamme suuntautui ensin Dammenbergin suklaatehtaaseen, johon olikin yllättävän vaikea löytää. Siis ainakin meitin, ajettiin ohi ja pyörittiin jossain ihme teollisuusalueella koska pihassa seisoskelevat palomiehet sekoittivat meitin päät niin ettei tajuttu nostaa katsetta hiukan ylemmäs että oltais nähty että siinähän se lukee kissankokoisilla kirjaimilla jotta Dammenberg... Nooh... löydettiin kuitenkin tiemme sisään ja vieläpä tosi ajoissakin koska olin nerokkaasti merkannut kokoontumisajan väärin. Eipä hätiä mitiä, toimitusjohtaja Marko Iso-Kungas otti meidät avosylin vastaan ja saimme kuvailla tehtaan yhteydessä olevassa pienessä suklaapuodissa herkkuja. Ja uuhaah, olihan siellä valikoimaa jos jonkinlaista!!  Menin kuulkaas ihan pyörryksiin...
Marko piti meille asiantuntevan esitelmän kaakaopuun hedelmistä ja suklaan kaakaopitoisuuksista ja vaikka mistä.
Dammenbergin suklaatehtaan tuotteet ovat käsityönä aidoista luonnon raaka-aineista valmistettuja sekä allergiavapaita. Suklaat eivät sisällä pähkinää, gluteenia, kananmunaa tai lisäaineita. Suklaata löytyy myös ilman soijaa, maitoa ja sokeria. Ja maku on erittäin täyteläinen! Siis me ei saatu porukallakaan tuhottua tätä tarjotillista konvehteja!! Johtuen siitä että nämä on täyttä tavaraa eikä mitään säästösuklaata joissa raaka-aineita on pihdattu.
Mutta silti, aika säälittävää ettei tarjotin tällä sakilla tyhjentynyt. Olisi luullut! Silmät söi vielä vaikkei maha enää vetänyt. Kotiin ostin pussillisen viemisiä, jösses kun olikin kiva herkutella vielä illallakin, silloin taas jo maistui... 
Dammenbergin facebook-sivulla on meneillään arvonta, jossa voi voittaa 2 kiloa suklaata. Voit osallistua lokakuun loppuun mennessä täällä

Tiedoksi muuten myös että Dammenbergiltä saat tilauksesta erikoistöitä esim. häihin, ristiäisiin, lakkiaisiin...

Dammenbergin suklaatehdas sijaitsee osoitteessa Varastotie 1, Lempäälä (siinä paloaseman naapurissa). Suklaapuoti on avoinna ma-pe klo 8-16. Muista myös verkkokauppa! Jos et puotiin pääse käymään tai et halua postitse tilailla niin tuotteiden jälleenmyyjät löydät täältä.  

Kiitos Marko että saatiin tulla tastingiin! Täällä suklaamyymälässä poikkean varmasti toistekin ostamassa noita ihania erimakuisia irtosuklaalevyjä, nomnom!